Kotimaisuus – trendi vai uusi tapa ajatella?

Kirjoittaja Salla N.
-

Trendit tulevat ja menevät niin sisustuksessa kuin muissakin elämämme osa-alueissa. Onko trendien mukaan sisustaminen kuitenkaan oikea tapa sisustaa? Onko suomalainen valmistus, ekologisuus ja tuotteiden kestävyys vain uusi trendi vai voisivatko nämä muuttaa pysyvästi meidän kaikkien ajattelutapaa ja kuluttamista?

Jo pidempään on ollut havaittavissa suomalaisen työn ja kotimaisten valmistajien arvostuksen nousua. Me kaikki olemme muuttaneet jo hieman ajatteluamme, muun muassa ilmastonmuutoksen ja pandemian myötä, suosimaan enemmän kotimaisia tuotteita ja kotimaista valmistusta.

Kotimaiset valmistajat ovat jo tuoneet esille valmistuksensa vastuullisuutta niin kestävyydessä, valmistuksessa kuin materiaaleissakin. Toiminta on läpinäkyvää ja tuotteet kestävät äidiltä tyttärelle. Meidän mielestämme tämä on oikea suunta, joka mahdollistaa vastuullisemman kuluttamisen.

Melkein kaikki valikoimamme matot on valmistettu alusta loppuun Suomessa ja kaikki valmistajamme ovat kotimaisia yrityksiä. Olemme lisänneet kaikkiin tuotteisiin tiedon valmistuspaikasta. Nukkamattoja lukuun ottamatta kaikki matot on valmistettu Suomessa. Mikäli tuotteessa ei ole mainintaa valmistuspaikasta, on se tullut Suomeen puolivalmisteena ja valmistettu loppuun Suomessa. Tämä siitä syystä, että näille puolivalmisteille ei ole osaavaa valmistajaa Suomessa. Puolivalmisteena tulevat matot ovat nukkamattoja.

Olisiko sinun seuraava mattosi, vaikka TYLLin Marjan valmistama matto, joka ilahduttaa lattiallasi vuodesta toiseen?


Kommentoi

Huomaathan, että vilkaisemme kommentit ennen niiden julkaisua